Uutiset
13.8.2019 Sosnetin lausunto sosiaalityön erikoistumiskoulutuksen korvauksista vuonna 2019

Sosnet antoi lausuntonsa sosiaali- ja terveysministeriön esitysluonnoksesta asetukseksi sosiaalihuollon ammattihenkilöiden yliopistollisen erikoistumiskoulutuksen korvauksen perusteista vuonna 2019.

Esitetyn asetusluonnoksen taustalla oleva sosiaalihuoltolain muutos mahdollisti sosiaalityön ammattihenkilöiden yliopistollisen erikoistumiskoulutuksen järjestämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamisen yliopistolle 1.4.2019 alkaen. Muutos laajensi aiemmin vain terveydenhuoltoa koskevan valtion koulutuksen ja tutkimuksen korvausmenettelyn koskemaan myös sosiaalihuoltoa.

Sosiaalityön erikoistumiskoulutusten tuleminen sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksen piiriin oli kaikkiaan myönteinen ja kannatettava asia. Lakimuutos tarjosi uudenlaiset edellytykset sosiaalihuollon yliopistollisen koulutuksen vahvistamiselle, erikoisosaamisen syventämiselle ja tutkimusperustaisten työkäytäntöjen vahvistamiselle, joka on tärkeää sosiaali- ja terveydenhuollon uudistumisen ja myös integraation kannalta. Valtion rahoitus mahdollistaa sosiaalityön erikoistumiskoulutuksen vakiintumisen pysyväksi osaksi yliopistojen toimintaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön laatima asetusluonnos erikoistumiskoulutuksen korvauksen perusteista on onnistunut kokonaisuus ja kannatettava esitetyssä muodossaan. Sosnet painottaa, että asetus on tärkeää saada valmiiksi mahdollisimman nopeasti uusien alkavien erikoistumiskoulutusten vuoksi.

Sosnetin lausuntoon voi tarkemmmin tutustua täällä.

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK