TUTKIJAKOULUTETTAVIEN TALOUDELLINEN TUKI
Suomen Akatemia jakaa vuosittain taloudellista tukea tutkijakoulun toimintaan. Tuki mahdollistaa tutkijakoulun opetuksen ja ohjauksen toteutumisen. Tutkijakoululla ei ole muita rahoittajia, vaan toiminta perustuu laitosten myöntämiin ohjausresursseihin, matka-avustukseen ja työtiloihin.
Tutkijakoulun opetus ja teemaryhmien kokoontuminen
Matka- ja majoituskustannukset tutkijakoulun järjestämään opetukseen ja teemaryhmien kokoontumiseen korvataan tutkijakoululaisille määrärahojen puitteissa. Matkustettaessa tulee noudattaa valtion matkustussääntöä. Tutkijakoulu kustantaa matkakulut edullisinta matkustustapaa käyttäen. Matkakustannukset korvataan siinä tapauksessa, että tutkijakoulu ei järjestä kuljetusta erikseen.
Muu matkatuki: kansainväliset ja kansalliset konferenssit, kongressit ja seminaarit
Tutkijakoulu on varannut osan Suomen Akatemialta saamastaan määrärahasta opiskelijoiden konferenssimatkojen tukemiseen. Tukea voi saada vain perustellusta syystä matkoihin, konferenssiosallistumismaksuihin ja yöpymiskuluihin (päivärahaa, ruokailuja ja materiaalikuluja ei korvata). Tuen saaminen edellyttää pääsääntöisesti oman paperin tai posterin esittämistä tai muuta aktiivista roolia konferenssissa. Matka-avustusta haetaan tutkijakoulun johtajalle osoitetulla vapaamuotoisella hakemuksella, johon liitetään esitelmän, abstraktin tai posterin hyväksymiskirje, konferenssin ohjelma sekä matkan budjetti. Matka-avustusten hakuaika julkistetaan vuosittain. Matka-avustuksia myönnetään pääasiassa ulkomaisiin konferenssimatkoihin, mutta myös kotimaisia konferenssimatkoja voidaan avustaa tutkijakoulun johtajan harkinnan mukaan. Oheispaikkalaisille voidaan myöntää yksittäisiä matka-avustuksia, mikäli tutkijakoulun budjetti ne sallii. Oheispaikkalaisille myönnettävää avustusta koskevat samat määräykset kuin tutkijakoulupaikkalaisillakin. Tarkempia tietoja saa koordinaattorilta.
Matkustettaessa tulee noudattaa valtion matkustussääntöä. Tutkijakoulu kustantaa matkakulut edullisinta matkustustapaa käyttäen. Matkatukea tulee hakea hyvissä ajoin ennen matkaa. Vuoden loppupuolella tapahtuvista matkoista on muistettava tehdä anomus hyvissä ajoin ennen vuoden loppua. On muistettava, että matkalasku on tehtävä kahden kuukauden kuluttua matkan päättymisestä. Lisäksi on huomattava, että edellisen vuoden matkoja ei voida maksaa seuraavana vuonna. Myöhemmin tulevia matkalaskuja ei välttämättä hyväksytä.
Matkatuen hakeminen:
Opiskelija lähettää vapaamuotoisen kirjallisen hakemuksen tutkijakoulun koordinaattorille erikseen ilmoitettavien hakuaikojen puitteissa. Hakemuksesta tulee käydä ilmi seuraavat asiat:
Päätöksen matkatuesta tekee tutkijakoulun johtaja. Tutkijakoulun koordinaattori lähettää hakijalle kirjallisen päätöksen tuen hyväksymisestä. Tämän jälkeen hakijan tulee toimittaa matkan tositteet ja matkalasku koordinaattorille. Tositteiksi kelpaavien kuittien tulee olla alkuperäisiä. Tuki voidaan maksaa matkalaskun yhteydessä taikka matkatoimiston tai hakijan toimittamaa laskua vastaan. Lasku ei saa sisältää eriä, jotka eivät kuulu korvauksen piiriin (esim. hotellilaskun henkilökohtaiset kulut).
Päätökset matkatuesta tehdään kaksi kertaa vuodessa; keväisin ja syksyisin. Matkatukea voi hakea matkalle, joka ajoittuu kuluvalle kalenterivuodelle. Matkatuesta tiedotetaan tutkijakoulun Moodlessa ja sähköpostilistalla.