Sosiaalityön koulutuksen lainsäädännöllinen perusta

Yliopistollisen sosiaalityön koulutuksen varhaisen vaiheen voidaan katsoa alkaneen vuonna 1928. Sosiaalityön koulutus on sisältänyt monia vaiheita ja ylemmän korkeakoulututkinnon tasoiseksi se muotoitui vuonna 1970. Vuonna 1994 ensin Lapin, Kuopion ja Tampereen yliopistoissa sosiaalityö itsenäistyi omaksi pääaineekseen sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikan suojista. Kokonaan pääainevastuiseksi maisteritason koulutukseksi sosiaalityö vakiintui vuodesta 1999 alkaen, jolloin asetukseen yhteiskuntatieteellisistä tutkinnoista (245/1994) lisättiin sosiaalityön koulutusta koskeva säädös.

Elokuussa 2005 tuli voimaan uudistettu yliopistolaki ja yliopistojen tutkintoasetus (794/2004) sekä opetusministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä, yliopistojen koulutusohjelmista ja erikoistumiskoulutuksista (568/2005). Säädöksissä sosiaalityön koulutus määritellään kuuden yliopiston (HY, JY, UEF, LaY, TaY ja TY) järjestämäksi koulutukseksi. Helsingin yliopistossa koulutus järjestetään Svenska social- och kommunalhögskolanissa ja yliopistossa suoritettavina opintoina. Asetuksessa säädetään lisäksi, että sosiaalityön koulutukseen sisältyy käytännön opetus (15 §) samalla tavalla kuin esimerkiksi psykologian koulutuksessa.

Sosiaalityön yliopistokoulutus tuottaa yleisen yhteiskuntatieteellisten valmiuksien lisäksi oikeuden sosiaalityöntekijän ammatinharjoittamiseen (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015). Ammattihenkilölain mukaan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) myöntää hakemuksesta oikeuden harjoittaa sosiaalityöntekijän ammattia laillistettuna ammattihenkilönä henkilölle, joka on suorittanut Suomessa ylemmän korkeakoulututkinnon, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu
pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä. Laki edellyttää kaksiportaisessa tutkintorakenteessa sekä kandidaatti- että maisteritutkintoihin sisältyvien sosiaalityön pääaineopintojen kokonaisuutta.

Säädösten pohjalta sosiaalityön koulutus on sosiaalialan ainoa yliopistollinen tutkinto. Se merkitsee keskeistä vastuuta koko sosiaalialan tavoitteellisesta kehittämisestä ja yliopistokoulutuksen mahdollistamasta alan tutkimukseen perustuvasta tiedonmuodostuksesta. Muihin sosiaalialan tehtäviin suuntaavat koulutukset ovat lähihoitajakoulutus ja ammattikorkeakoulussa toteuttava sosionomi (AMK) -koulutus.

Kandidaatin tutkinnon pohjalle rakentuvan maisterin tutkinnon lisäksi sosiaalityössä on mahdollisuus suorittaa myös erikoistumiskoulutus ja jatkotutkinto. Jatkokoulutusta toteuttavat sosiaalityön peruskoulutuksesta vastaavat kuusi yliopistoa, joissa voi suorittaa lisensiaatin ja tohtorin tutkinnon. Sosiaalityössä on vuodesta 2000 alkaen ollut mahdollista suorittaa ammatillis-tieteellisesti painottunut lisensiaatin tutkinto (YTL, VTL) erikoissosiaalityöntekijän koulutuksena (A 568/2005; 16 §). Ammatilliseen lisensiaatinkoulutukseen ei enää oteta uusia opiskelijoita, vaan tilalle on tullut 70 op laajuinen erikoistumiskoulutus.