KOULUTUKSEN ARVIOINTI
Sosiaalityön erikoistumiskoulutuksessa on kiinnitetty huomiota sekä koulutuksen aikaiseen että koulutuksen jälkeiseen arviointiin. Arviointikäytäntöjen kehittämiselle on ollut erityinen tarve ja käyttöarvo, koska koulutus on uutta, eikä sen organisointi ole vakiintunut.
Koulutusta arvioidaan sekä sen kuluessa että sen päätyttyä. Koulutuksen kuluessa tehtävä arviointi tehdään lähiopetusjaksoittain ja vuosittain. Arviointi toimii koulutuksen kehittämisen apuna.
Koulutusta arvioidaan myös sen päätyttyä. Loppuarvioinnin tarkoituksena on tarkastella koulutusta ja osaamisen kehittymistä kokonaisprosessina sekä peilata koulutuksen tuottaman osaamisen ja asiantuntijuuden käyttöä sosiaalityössä. Opiskelijat osallistuvat monin tavoin koulutuksen arviointiin ja kehittämiseen.
Lisätietoja koulutuksen arvioinnista